5.12.2008

Rakastin rintani ruhjeille

On muuten terapeuttista käydä tutkailemassa vuoden takaisia kirjoituksiaan. Niistä viimeistään huomaa, miten hyvin sitä oikeasti on selviytynyt noista sen ajan tuntemuksista. Voin oikeastaan tuntea vieläkin sen tuskan, mikä on rintaa puristanut noihin aikoihin, mutta nyt näen sen ulkopuolelta. Minun ei tarvitse elää sitä, vaan voin hyvillä mielin todeta, miten paljon paremmin siltä osin voin nyt. Täältä voi käydä hakemassa päivitystä, jos ei välttämättä ole alusta asti tätä blogiani seuraillut. Tässä yhteydessä lienee syytä mainita, että olen kyllä miettinyt K:ta taas viime aikoina. Mutta kylläkin täydellisen erilaisesta perspektiivistä. En todellakaan kaipaa sitä, en yhtään. En varmaan olisi ikinä kuuna päivänä vuosi sitten uskonut, että milloinkaan voisin noin todeta täysin vilpittömästi ja rehellisesti. Mutta niin se on. Se ihminen, jota todella rakastin enemmän kuin tiesin olevan mahdollista, on jäänyt haalenneeksi muistoksi johonkin. En oikeastaan tiedä, miksi mä sitä olen ajatellutkin niin paljon. Siis "ajatteleminen" tarkoittaa tässä yhteydessä sitä, että sen kasvot käväisee mielessä, mutta katoaa kyllä yhtä nopeasti kuin tulikin. :D Phuh...toivottavasti tämä ei nyt enteile mitään kahvisessioita tai muuta vastaavaa. En haluaisi tavata sitä ihmistä enää. Se kuitenkin rikkoi mussa niin paljon. Teki samalla paljon muutakin vahinkoa, kuin vain särki minun sydämeni. Se, että olenko koskaan enää emotionaalisesti valmis luottamaan toiseen ihmiseen, ja varsinkin toisen ihmisen puheisiin, on itsellenikin arvoitus. Kuka ikinä elämääni vielä tuleekaan, ei tule olemaan helppoa hänellä. Mutta niin se kaiketi on kaikissa aikuisemmalla iällä aloitetuissa suhteissa - elettyä elämää on sen verran takana, että väistämättä se heijastuu myös uudessa suhteessa. Huh..mulla olisi ihan hirveästi asioita kirjoitettavana, mutta en nyt saa jotenkin näitä kaikkia ajatuksia järjestykseen tässä pikkuisessa blondissa päässäni. Pitää yrittää viikonloppuna saada joku punainen lanka tähän. Joskin voi olla haastavaa, sillä lähes koko viikonloppu meneekin sitten pojan sählyturnauksessa.

10 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Juu, on terapeuttista katsella paitsi omia, myös teidän toisten vanhoja kirjoituksia. Antaa uskoa elämään, kun näkee miten hienosti muutkin ovat selviytyneet, vaikka se välillä on tuskalliselta tuntunutkin.

Luottamisesta: mun epäonnistuneet suhteet ovat pikemminkin antaneet mulle sellaista luottamusta, että vaikka kuinka huonosti kävisi henkisellä tasolla, niin aina sitä toipuu. Aikaa vain vie. No toisaalta, mulle ei ole raskaasti valehdeltu, ongelmat on olleet muualla.

Pojalle onnea turnaukseen!

Anonyymi kirjoitti...

Onneksi ihminen on rakennettu niin, että tietyt asiat just haalenee ajan kuluessa. Nyt ehkä onkin hyvä aika ajatella asia päätökseen, kun sydän ei ole enää ruhjeilla. Voi olla tietyllä tavalla kylmänrauhallinen ja ajatella asiaa niinkuin ulkopuolisesta näkövinkkelistä myös. Moni asia selkenee.

Eihän sun tarvitse K:ta tavata, jos ei hyvältä tunnu. Vaikka K ehkä haluaiskin, niin ei sun tarvitse. Teet just niin kun hyvältä tuntuu!

Tuo luottamus on kyllä kinkkinen juttu. Sen kanssa on kyllä taisteltu, varsinkin kun tajuaa, että ahistukset lähtee omasta itsestään eikä aina siitä toisen ihmisen käytöksestä. Taitaa olla tuokin taas niitä juttuja, että ajan kanssa luottamus kasvaa pikkuhiljaa. Toisaalta sitä voi olla myös aiempaa kriittisempi. Jos joku käyttäytyy alusta asti epäluotettavasti, niin ei muuta kun monoa persuksiin vaan sellaisille tyypeille. Kyllä niitä luotettavia ja rehellisiäkin ihmisiä vielä on. Ei sitä varten tarvitse sietää ketään vedättäjää enää. Ne ajat on jo nähty sanoo hän!

Kaiken tän paasaamisen jälkeen toivottelen hyvää viikonloppua ja itsenäisyyspäivää :)

Cherise kirjoitti...

Kiitokset Dolce ja Sade :)

Ihan oikeassa olette molemmat. Niin moni asia kuitenkin lähtee omasta itsestä, asennoitumisesta ja halusta yrittää.

Hyvää itsenäisyyspäivää sinne myös!

Anonyymi kirjoitti...

Ja jälleen kerran löydän itseni istuskelemasta tästä koneen ääreltä kun pitäisi jo olla 'naamaa piirtämässä' ja muutenkin sinne karaokeen valmistautumassa, huoh. Ei jaksais taas innostaa...

Blogin yksi Hyvä tarkoitus on mielestäni juuri se, että vanhoja tekstejä lukiessa pääsee ottamaan eri perspektiiviä kaikkeen tapahtuneeseen. Mä lueskelen yöllä duunista tultuani tai sitten huomenna noita sun vanhoja juttuja kun en ole niihin perehtynyt. Mutta tähän astisin tietämyksin pidän sua vahvempana kuin ehkä tiedätkään... :)

Hyvää itsenäisyyspäivää ja toista adventtisunnuntaita sekä pojallesi ONNEA turnauksiin!!!

Anonyymi kirjoitti...

KIITOS TAAS jeesistä! Että mä osaan sählätä ja säätää...Korjasin sen kommentin. Kiitos sulle, Cherry!!!! *nolo taas*

Ellie kirjoitti...

Mä kävin myös lukemassa sekä noita sun juttujasi että omiani noilta ajoilta... Jotenkin ne kaikki kirjoittamani ajatukset tuntuvat nyt t o d e l l a kaukaisilta! On tässä itse kukin aika pitkän matkan kulkenut - kippis meille siitä!

Mutta sama homma mullakin tuon luottamuksen kanssa, kyllä sillä seuraavalla (mahdollisella) kandidaatilla tulee olemaan varmaan osittain aika epäkiitollinen osa mun kanssani! Pitää vaan yrittää tiedostaa sitten juuri tuo mitä Sade tuossa totesi, että monesti ne ahdistukset varmaan sitten lähtee/johtuu usein enemmänkin omasta itsestä kuin varsinaisesti tai aina sen toisen käytöksestä.

Enivei, hyvää itsenäisyyspäivää sulle C. ja meille kaikille selviytyjille! :)

Anonyymi kirjoitti...

Tottapa turiset, Elli :)

Itsestä ne todella lähtee, mutta se itsensä muuttaminen onkin se vaikein osuus ;)

Hyvä itsenäisyspäivää meille, itsenäisille naisille!!! (en sitten oikeasti ole feministi [kirjoitin eka et feminiini...])

Anonyymi kirjoitti...

Pah, elämä on, kun sen oikein oivaltaa...!
Ja kyl teillä molemmilla on paljon parempi sauma (löytää oikeesti joku) kuin vuosi sitten.
Toiv huomaatte sen itsekin! öty, äh työ, äh yöt!

sirenita kirjoitti...

Mäkin nyt sitten löysin tieni tänne!

Niin, paljon on tapahtunut viimeisen vuoden aikana. Sellainen suuria tunteita sisältänyt suhde jättää jälkensä aina. Vaikka emme tahtoiskaan.
Sä olet jo päässyt pitkälle noissa ihmissuhdeviidakoissasi ja kyllä mä luulen, että kun aika on, pystyt taas luottamaan ja uskomaan.

Anonyymi kirjoitti...

Tälläisiä kirjoituksia yritän lukea, ja luoda väkisin jotain valoa tulevaisuuteen.

Olit vuosi sitten samassa pisteessä kuin minä nyt. Ja voit hyvin? Miten voisinkaan saada uskon, että minäkin voisin kyetä samaan...